Rouva Purpur ja kirkko
1800-luvun alussa ei vielä Kotkan kaupunkia tunnettu, vaan paikkakunnalla eleli yhdyskunta, joka oli muodostunut laajan linnoitusrakentamisen myötä. Katariina Suuri rakennutti linnoitusjärjestelmää Venäjän suojaksi. Yksi linnoituskaupungin asukkaista oli vanha, yli 100-vuotias everstinleski Maria Purpur. Hän osoitti sisukkuutensa sodassa kun vuonna 1855 Krimin sodan melskeet ylsivät Kymenlaaksoon saakka. Englantilaiset hyökkäsivät Kotkaan ja hävittivät kaikki tielleen tulevat rakennukset.
Asukkaat oli jo aikaisemmin viety turvaan mutta vanha rouva Purpur oli kuitenkin jäänyt kotiinsa. Tarinan mukaan englantilaiset uhkasivat polttaa hänen asuntonsa. Tästäkin huolimatta rouva kieltäytyi lähtemästä kotoaan. Lopulta englantilaiset kantoivat hänet lähelle kirkkoa ja antoivat hänelle evääksi viiniä ja ruokaa. Rouva Purpur oli sanonut englantilaisille “Vaikka tuhoatte kaiken muun, niin säästäkää edes kirkko minulle.” Näin Kotkan ortodoksinen pyhän Nikolaoksen kirkko säästyi liki ainoana rakennuksena linnoituskaupungin ajoilta ja on Kotkansaaren vanhin rakennus.