Kuopion Kuopion Satama: Valkokylkisiä laivoja ja sinisiä satamarakennuksia. Kuvaaja: Vicente Serra.

Sataman alue – nähtävää ja koettavaa ympäri vuoden

Kuopion satama ja Kallavesi olivat aikanaan merkittävä väylä paitsi lähiympäristöön myös merelle sekä kaukomaille Saimaan kanavan kautta. Sataman puiset vaaleat varastomakasiinit ja siniset tulli- ja pakkahuonerakennus sekä vaakahuone muistuttavat yhä menneestä ajasta.  
 
Satamapuisto ja rantatori ovat nykyään suosittuja tapahtumapaikkoja. Kesä-heinäkuun taitteessa Satamatorilla järjestetään Viinijuhlat, kun taas syksyisin alue täyttyy kalamarkkinoiden vieraista ja kauppiaista. Kesäisin satamasta risteilevät sisävesilaivat esimerkiksi Hietasalon saareen ja talvisin upeista maisemista voi nauttia vaikkapa Kallaveden jäällä hiihtäen tai luistellen.  
 
Satamasta pääsee rantareittejä pitkin virkistymään esimerkiksi Väinölänniemelle, tai Hapelähteenpuistoon. Puolestaan Vahtivuoren rännikatua pitkin voi nousta Snellmaninpuiston läpi Tuomiokirkon mäelle kumpuilevaa kaupungin maisemaa ihailemaan. 

Pieni Vasikkasaari, tuulimylly ja laavu

Helmikuussa järjestettävän Finland Ice Marathon luistelutapahtuman Kallavedellä kaarteleva jäärata sekä alueen ladut ovat ulkoilijoiden suosiossa erityisesti aurinkoisina pakkaspäivinä. Talvella sataman läheisen Vasikkasaaren edustalle, pystytetään pieni kaupungin ylläpitämä laavu, joka tarjoaa mukavan levähdys- ja makkaranpaistopaikan jäällä liikkujille. Vasikkasaaren tunnistaakin jo kaukaa siinä seisovasta tuulimyllystä.

Satama-alueen historiaa 

Laajasta Rantatorista vehreäksi satamapuistoksi 

Nykyisen satamapuiston alue on ollut osa laajaa Rantatoria, jossa käytiin aikaisemmin pääasiassa kesäkauppaa. 1930-luvulla alueelle alettiin suunnitella Satamapuistoa, jota varten piirustukset laati maineikas puutarha- ja puistosuunnittelija Bengt Schalin. Satamapuisto toteutui kuitenkin vasta 20 vuotta myöhemmin arkkitehti Kaj Michaelin suunnitelman mukaan. Puisto on kokenut vuosien saatossa monia uudistuksia palaten osittain noudattamaan alkuperäistä suunnitelmaa. Puistoa reunustavat puistolehmukset ja keskemmällä ilahduttavat kaarevien käytävien varrella kukkivat pienet puut sekä kukkaistutukset. Vuonna 1995 paljastettiin Yrjö Mauno Sprengtportenin muistomerkki ja ympäristöteos. Ympäristöteos koostuu muotoon leikatusta kanadantuijalabyrintistä, labyrintin aukiolla sijaitsevasta betonisesta pyöreästä hiekkalaatikosta sekä teoksen vaaleasta hiekkapinnasta (taiteilija Jaakko Rönkkö, 1995). 

Vaaleat varastorakennukset ja komea Raninin valssimylly muistuttavat satama-alueen teollisuushistoriasta

Satamapuiston laidalla, satama-altaan paikalle rakennetut valkoiset SOK:n ja tukkukauppojen toimisto- ja varastorakennukset edustavat funktionalismia 1930–1940-luvuilta ja ovat osa sataman uudempaa teollisuusrakennusten kerrostumaa. Vanhempaa ovat Raninin punatiilinen korkea myllyrakennus ja rannan tuntumasta näkyvä viinatehtaan piippu. 

Gustaf Ranin rakennutti 1880-luvulla satamaan myllyn ja viinatehtaan. Lähellä sijaitsi kaupungin alkuaikoina kruunun viinanpolttimo. Se purettiin ja kellarin kiviholvien päälle Ranin laajensi toimintaansa. Raninin viinatehdas lopetti kieltolain aikana, jolloin tilat jäivät pelkästään myllyn käyttöön. Nykyisin Raninin Mylly palvelee uudessa tarkoituksessaan asuin- ja liiketiloina. 

Raninin myllyn eteläpuolella, rannan tuntumassa, sijaitsi Lignell & Piispasen likööritehtaana tunnettu viinatehdas. Kokonaisuudesta on jäljellä vain viinatehtaan piippu, jonka kyljessä oleva muistoreliefi kertoo 1800-luvulta saakka toimineen yhtiön perustajasta, kauppaneuvos Gustaf Raninista.