Punatiilinen rautatieasema, katsoja seisoo toisella asemalaiturilla katsoen viistosti kohjti asemaa, etualla tyhjä raide, ennen asemarakennuksen juuren asemalaituria. Sinisellä taivalla on pilvenhaituvia ja muutama ajolanka. Rakennus on koristeellinen, paljon pieniruutuisia ikkunoita, joissa on valkoiset ikkunapuitteet. Rakennuksen keskiosa on korotettu ja siinä on kaari-ikkunat. Kaksikerroksisen rakennuksen keskivälissä on peltikattoinen lippa, jonka reunassa on 'Hämeenlinna' -teksti.

Suomen ensimmäisen junaradan pääteasema

Kun matkustaa Hämeenlinnaan junalla, astuu asemalaiturilla suoraan kansalliseen kaupunkipuistoon. Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen punatiilinen asemarakennus ja sen vehreä ympäristö toivottavat tulijan tervetulleeksi.

Hämeenlinnan asemarakennus puistoineen kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (RKY 2009) sekä sopimukseen valtakunnallisesti merkittävien asema-alueiden suojelusta (YM, päätös 9.12.1998).

Hämeenlinnassa on tänäpänä ollut suuri riemu, ensimmäinen tulihevonen LEMMINKÄINEN tuli tänne kello 11 epp., tuoden seurassansa usiampia vaunuja. Kansaa oli asemahuoneessa ja sen vaiheilla ja pitkin tietä kokoontunut suuresti, tervehtimään tätä rautatien ensimmäistä junaa. Hurraahuudot kaikuivat iloisista sydämistä.

Kaupunkilaiset olivat asemahuoneissa toimittaneet sopivat tuliaiset ja ensimmäinen malja juotiin tälle ensimmäiselle tulihevoselle, omistain sen rautateiden päällikölle, kenraali Stjernwallille, sitten toinen rautatien upseeristolle. Vilkas elämä syntyi, kaikki riemuitsivat ja malja ”Maallemme” tyhjennettiin varsin kilvan riemulla.

Kenraali Stjernwall kiitti sydämellisesti tästä kohtelusta ja lupasi taas ylihuomenna, jos ei esteitä satu, tuottaa tulihevosen tänne.

Sanomalehti Hämäläinen 31.1.1862

Rautatieliikenne alkoi Suomessa vuonna 1862, jolloin rata Helsingistä Hämeenlinnaan avattiin. Hämeenlinna valittiin ensimmäisen radan pääteasemaksi, koska kaupunki sijaitsi Vanajaveden rannalla ja yhdisti siten Sisä-Suomen vesistöreitit pääkaupunkiin. Myöhemmin rataa jatkettiin Tampereelle. Alkuperäinen asemarakennus tuhoutui kansalaissodan aikana vuonna 1918, mutta puistojärjestelmä ja osa lehmuskujanteista on edelleen peräisin tuolta ajalta.

Punatiilinen asemarakennus

Tuhoutuneen asemarakennuksen tilalle valmistunut uusi asema otettiin käyttöön vuonna 1921. Se rakennettiin arkkitehti Thure Hellströmin piirustusten mukaan. Hellström oli toiminut vuodesta 1907 Valtionrautateiden rakennussuunnittelijana ja suunnitellut mm. Koiviston aseman, jonka piirustuksia Hämeenlinnan aseman rakentamisessa käytettiin. Arkkitehtuuriltaan asema edustaa aikakauden barokkivaikutteista klassismia.

Asemarakennuksen historian aikana yhteiskunta, liikenne ja tekniikka sekä matkustajamäärät ovat muuttuneet merkittävästi. Rakennushetken hierakinen sääty-yhteiskunta, aseman yhdyskunta ja höyryveturit ovat vaihtuneet moderniin, sähköistettyyn ja automatisoituvaan maailmaan.

Rakennuksen julkisivuissa lähes sadan vuoden historia näkyy vain vähäisessä määrin. 1930- ja 1960-luvun laajennukset ja 1980-luvun tulipalon korjaukset julkisivuissa ovat noudattaneet alkuperäisen arkkitehtuurin linjoja. Laajennukset kertovat matkustaja- ja tavaraliikenteen kasvusta sekä muutoksesta siirryttäessä höyryvetureista ensin dieselvetureihin ja edelleen sähköjuniin. Myös sisätilojen alkuperäinen jako ravintola-, odotus-, lipunmyynti-, toimisto- ja asuintiloiksi on muutoksista huolimatta pääpiirteissään säilynyt. Tieliikenne nousee autoistumisen myötä junan kilpailijaksi 1920-luvulta alkaen, joskin maailmansota, sotakorvaukset ja tieverkon kehittymättömyys jarruttavat kehitystä aina 1950-luvulle saakka.

Asema-alueella on pieni tiilinen varastorakennus, kaksi asuinrakennusta ja harvinainen 1870-luvulta peräisin oleva puinen vaunuvaja ja siihen liittyvä samanikäinen tiilinen veturitalli. Ratapihan itäpuolella on kookas tiilimakasiini 1860-luvulta. Venäläinen sotaväki tarvitsi sitä rautateitse saapuvien elintarvikkeiden varastointiin. Myöhemmin se on toiminut vaatetusvarikkona, armeijan pukimona ja Valtion pukutehtaana. Tavaraliikennettä varten valmistui erillinen tavara-asema vuonna 1957 Viipurin sillan eteläpuolelle.

Aseman eteen levittäytyi alusta asti laaja, luonnonkivillä päällystetty asema-aukio. Rautatieasema oli vilkas läpikulkupaikka, jossa otettiin vastaan myös kaupunkiin saapuvat arvovieraat, aina keisari Aleksanteri II:n vierailusta lähtien vuonna 1863. Keisari vieraili Hämeenlinnassa sotajoukkojen tarkastusmatkallaan. Muisto vierailusta on ikuistettu Kaupunginpuistossa sijaitsevaan kiveen. Kertomusten mukaan Keisari Aleksanteri II astui juuri tuolle kivelle noustessaan ratsailta puistossa.

Lue lisää: Hämeenlinnan rautatieaseman rakennushistoriaselvitys 2017 (pdf, Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy)

Hämeenlinnan Asemapuisto

Hämeenlinna oli rataa rakennettaessa jo kansallisesti merkittävä puistokaupunki, mikä loi odotuksia myös asemapuistolle. Kaupunki sai oman puutarhurin 1880 ja Hugo Standertskjöld rakennutti Karlbergin kartanon maille Aulangoksi nimetyn maisemapuutarhan tekolampineen, huvimajoineen ja kasvihuoneineen ja palkkasi puutarhurinsa Ruotsista 1886.

Rautateiden puistokulttuuri

Valtion Rautateiden keskuspuutarha perustettiin 1874 Hyvinkäälle, vain 11 vuotta junaliikenteen alkamisen jälkeen. Keskuspuutarha vastasi pitkään kaikkien asemien suunnitelmista, istutuksista ja puistoista ja iso osa kasveista kasvatettiin siellä. Keskuspuutarha muutti 1962 Hyvinkäältä Tuusulan Nuppulinnaan ja toimi siellä neljänkymmenen vuoden ajan, aina vuoteen 2002 asti.

Asemapuistot edustivat valtion valtaa. Puisto korosti rakennusten hierarkiaa: julkinen eduspuisto toimi asemarakennuksen jalustana, varsinainen asemapuisto käytävineen ja puuriveineen rakenteellisena selkärankana sekä asuinpihat kertoivat henkilökunnan arvosta.

Asemapuistojen viihtyisyys perustui tyylilliseen yhtenäisyyteen ja omaan kasvivalikoimaan. Puistot suunniteltiin ajan mallin mukaan huomioiden sekä puistojen esteettinen ulkoasu että käyttäjän mukavuus. Myös terveellisyys- ja urheilunäkökohtia pidettiin tärkeinä. Useaan asemapuistoon kuului tenniskenttä, lasten leikkipaikka ja rauhaisia lehtimajoja. Puukujanne, joka oli yleensä radansuuntainen, johti asema-aukiolle lähelle tavaramakasiinia. Rautatieläisten asuntojen pihoihin kuuluivat hyötypuutarhat ja runsaat pensas- ja kukkaistutukset. Sotien jälkeen asemapuistoja kukoisti koko maassa yli tuhat. Vuosina 1954-67 liikennepaikkojen välillä jopa kilpailtiin niin kotipihojen, aseman oleskelutilojen kuin puistojen kunnosta ja edustavuudesta.

1970-90 -luvuilla istutuksia karsittiin ja puistoja muutettiin ratojen sähköistämisen vuoksi. Valtionrautateiden organisaatio purkautui 1995. Siitä alkoi asemien ja niiden puistojen myynti, suojelu ja uusiokäytön pohdinta sekä omistuksen ja hoidon uudelleen järjestely.

Historialliset kerrokset näkyvät yhä maisemassa

Hämeenlinnan Asemapuisto perustettiin 1884, mutta tiedot ensimmäisistä istutuksista ovat jo vuodelta 1879. Ensimmäisen aseman aikana 1862-1918 istutettiin asema-aukiota rajaava maisemapuisto, lehmuskujat ja pohjoispuolen ratamestarin virkatalon talouspihaan hyötykasveja.

Toisen asemarakennuksen ympäristön rakentamisen aikana 1918-1939 asemasta tuli osa asumisen ja teollisuuden kaupunginosaa. Asemapuistoa laajennettiin matkustajille ja liikenne kasvoi.

Puiston kukoistuskausi sodan jälkeen 1939-1972 oli runsaan hoidon kausi. Asema-aukion puistot rakennetaan laajimmilleen ja asema-aukio suurenee nykymittoihinsa. Puistoissa on runsaasti kukkaistutuksia, pensaita ja puita leikataan pallon muotoisiksi.

Vuoden 1972 jälkeen ylläpito, suojelu ja hoito alkavat vähentyä. Asema-aukion puisto pienentyy Hämeentien uuden linjauksen myötä. Hoitamisen resurssit vähentyvät ja istutuksia karsitaan. Muutosten kausi päättyy keskuspuutarhan toiminnan alasajoon 1900-luvun lopussa. Alikulkutunnelien uusiminen 1999 antaa ympäristölle sen nykyisen muodon.

Vanhimmat puut 100-vuotiaita

Puiston nykyrakenne perustuu iäkkääseen puustoon, pitkiin rajaaviin pensasaitoihin ja nurmialueisiin. Alueen lehmuskujat, havupuut ja pitkät pensasaidat sijaitsevat suurelta osin alkuperäisillä paikoilla. 1950-luvulla puukujat sitoivat puiston yhteen ja loivat väljiä näkymiä asemalle. Nyt puiden lehvästöt ja korkeaksi kasvaneet pensasaidat rajaavat lähes erillisiä tunnelimaisia tiloja.

Aseman pohjoispäädyssä on säilynyt harvinainen puu, noin 6-7 metriä korkea Katsura (Cercidiphyllum japonicum). Mietoa ja miellyttävää, piparin kaltaista tuoksua huokuva puu saattaa olla peräisin jo vuosisadan alkupuolelta. Lähes asemarakennuksen korkuinen, syksyllä kauniin punaisen syysvärin saava pienilehtinen puu näkyy hyvin myös junamatkustajille.

Lue lisää: Hämeenlinnan rautatieaseman puistoselvitys 2017 (pdf, Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy)