Talvinen kuva vähän punertavassa ilta-auringossa, hiukan lunta maassa. Etualalla Aulangon vanhan graniittilinnan jyhkeä harmaakivinen torni ja taustalla kauempana puiden oksien takana siintää Aulangon valkoiset hotellirakennukset.

Satumainen Aulanko

Aulangon puisto ympäristöineen on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö ja yksi – paitsi pinta-alaltaan myös historialtaan – Hämeenlinnan kansallisen kaupunkipuiston kulmakivistä.

Matkailukohde jo sadan vuoden ajan

Aulangon alue nähtävyyksineen on Hämeenlinnan helmi, joka tarjoaa vierailijoilleen ainutlaatuisia luontoelämyksiä ja mahdollisuuksia aktiiviseen vapaa-ajan viettoon.

Aulangon runsaasta tarjonnasta jokainen kävijä voi valita haluamansa elämykset. Ei ihme, että Aulanko on ollut suosittu matkailukohde jo yli sadan vuoden ajan ja houkuttelee alueelle edelleen vuosittain yli 400 000 kävijää.

Merkittävä puistohistoria

Aulangon loistoaika alkoi, kun eversti Hugo Standertskjöld (1844–1931) osti silloisen Karlbergin tilan ja sitä ympäröivät maat vuonna 1883. Hän loi paikasta keskieurooppalaistyylisen kulttuuriympäristön, joka oli Suomessa vailla vertaansa. Ajan puutarhaihanteiden huipentumana englantilaistyyppisen maisemapuiston täyttivät erilaiset rakenteet, kuten tekorauniot, näkötorni, paviljongit, sillat ja joutsenlammet saarineen sekä laaja puilla reunustettu käytäväverkosto. Hugon aikana Aulangolla toimi hetken Suomen ensimmäinen eläintarha. Hugo perusti myös kalanviljelylaitoksen ja yksityisen kansakoulun alaistensa lapsille.

Kartanon päärakennuksen ympäristöön tehtiin barokkivaikutteinen muotopuisto runsaine kukkaistutuksineen, palmuineen ja kaktuksineen. Puistoon rakennettiin grottoja, suihkulähteitä ja kasvihuoneita. Vanajaveden kunnostettuun rantaan istutettiin yli 3 kilometrin matkalle hopeapajuja rantakäytävää reunustamaan. Hopeapajujen runsaus on edelleen tunnusomaista Aulangolle.

Aulangon maine kiiri kauas ja puistoa tultiin ihailemaan aina Etelä-Euroopasta asti. Hämeenlinnan kaupunki osti alueen vuonna 1926 ja puistometsästä tehtiin luonnonsuojelualue vuonna 1930. Se siirtyi valtion omistukseen vuonna 1963.