Sibeliuksen Hämeenlinna

Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibelius (1865-1957) syntyi ja eli elämänsä 20 ensimmäistä vuotta Hämeenlinnassa. Jäljellä on yksi Sibeliuksen aikaisista asuintaloista, Sibeliuksen syntymäkoti vuodelta 1834, ja moni muu paikka muistuttaa edelleen kansallissäveltäjämme nuoruusvuosista.

Sibeliuksen syntymäkoti avattiin yleisölle vuonna 1965 ja on sisustettu Jannen lapsuuden aikaiseen asuun. Näyttelyssä on esillä kalusteita, asiakirjoja, valokuvia ja pienesineitä, mitkä kertovat Jean Sibeliuksen poikavuosista sekä aikakauden Hämeenlinnasta.

Sibeliuksen sukuhauta sijaitsee Hämeenlinnan ahveniston hautausmaalla ja Sibeliuksen isän hauta on Hämeenlinnan Vanhalla hautausmaalla, joka on puistoksi muuttunut historiallinen hautausmaa-alue Valtatie 3:n kyljessä, kauppakeskus Goodmanin kyljessä.

Nuori Jean Sibelius oli tuonut ystävänsä Ernesti Uotilan kanssa v. 1880 Hämeenlinnan Lyseon kokoelmiin kaksi kyykäärmeen (Vipera Berus) poikasta, jotka olivat peräisin Käärmekalliolta. Siellä hän oli pitänyt laavua ystävänsä kanssa. Kallioiden kupeessä kyykäärmeillä on mainiot talvehtimis- ja elinalueet. Hämeenlinnan normaalilyseon toimintakertomuksen mukaan Sibelius oli tuonut kokoelmiin myös tamminkaisen (Lucanut servus), Euroopan suurimman kovakuoriaisen, jota ei nykyisellään enää esinny Suomessa. Kovakuoriaisen toukka syö kuollutta tammen puuainesta.

Sibeliuksen Metsän luonnonsuojelualueen luontopolun opastaulu.

Sibeliuksenpuistossa soivat penkit

Vain korttelin päässä Hämeenlinnan torilta, Birger Jaarlin kadun varrella sijaitseva puisto tunnetaan nykyisin Sibeliuksenpuistona. Kuvanveistäjä Kain Tapperilta tilattu pronssinen nuorta Sibeliusta esittävä patsas pystytettiin puistoon vuotta ennen Sibeliuksen syntymän 100-vuotisjuhlaa. Patsaassa Sibelius katsoo kohti Sibeliuksenkadun ja Lukiokadun kulmassa toiminutta empiretyylistä yläalkeiskoulua (1873-1888), jota hän nuoruudessaan kävi.

Patsaan selän takana taustana toimii komea uusrenessanssinen lyseorakennus. Kansallisessa kaupunkipuistossa myös sijaitsevalla Hämeenlinnan Lyseolla on erityismerkitys maamme koululaitoksen historiassa ensimmäisenä normaalilyseona. Rakennus valmistui vuonna 1888 ja sitä laajennettiin kahdella siipiosalla vuonna 1936. Lyseon oppilaina ovat olleet Sibeliuksen lisäksi muun muassa J. K. Paasikivi ja Eino Leino ja myöhemmin myös Irwin Goodman sekä Vexi Salmi.

Puistossa on myös Hattulan Ihalemmiltä sinne siirretty vainajainpalvontaan liittyvä kuppi- eli uhrikivi.

Puiston penkit soivat Sibeliuksen Puusarjan sävelmiä

Puistoon avattiin Suomen ensimmäinen soiva puisto Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.2014, tasan 50 vuotta Sibeliusta esittävän patsaan paljastamisen jälkeen.

Tietyt puiston penkit aktivoituvat liiketunnistimesta ja alkavat soittaa Sibeliuksen Puusarjan pianosävellyksiä. Samalla syttyy kyseiseen puuhun kohdistettu valaistus.

Puusarja (Cinq morceaux op. 75, 1914-19) on Sibeliuksen hienoimpia ja rakastetuimpia pianosävellyksiä, näyte säveltäjän herkästä panteistisesta tuntemistavasta – hänelle todellakin ’puut puhuivat’. Hämeenlinnan luonto oli Sibeliukselle erityisen läheinen. Sarjan tunnetuin kappale on Kuusi (Granen), Valse Tristeen verrattavissa oleva hidas valssi. Muut puistossa kuultavat kappaleet on tehty pihlajalle, männylle ja koivulle. Teokset soittaa diplomipianisti Erkki Korhonen, äänitoteutus Sibelius Celebrations.

Puiston penkit ovat eri puolilla puistoa. Vaikka penkit soivat eri säveliä, etäisyyttä on sen verran, että puistoon ei synny musiikkikakofoniaa.

Sibelius seurasi vuodenaikojen vaihtelua ja merkitsi ylös saapuvia lintulajeja. Erityisesti häntä sykähdyttivät laulujoutsen ja kurki. Hän näki etenkin joutsenissa ”herrajumala tuota kauneutta!” ja kuuli linnut soittimina. Kurjet olivat puupuhaltimia, ja joutsenet lähenivät trumpettia. Puu- ja kukkasarjoissaan Sibelius etsi kasvien ja luonnonilmiöiden sisintä olemusta. Sibelius kuvasi sinfonian säveltämisen olevan kuin puro: se laajenee ja laajenee ja lopulta siitä tulee valtameri. Seitsemän sinfonian lisäksi Sibelius sävelsi mm. orkesteri-, kuoro- ja pianomusiikkia. Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä.

Sibeliuksen Metsän luonnonsuojelualueen luontopolun opastaulut.

Puistoshakkia

Sibeliuksenpuistossa voi pelata myös puistoshakkia. Valkoiset ja mustat kiveykset muodostavat shakkiruudukon. Suuret nappulat ovat puistossa laatikossa, johon avaimet saa lainattua kirjastokortilla läheisestä Hämeenlinnan pääkirjaston infosta.

Puiston varhaisempia vaiheita

Sibeliuksenpuisto on historialtaan yksi Hämeenlinnan vanhimpia puistoja ja alue on kokonaisuudessaan, yhdessä Koilliskulmaksi kutsuttujen lähikorttelien kanssa, osa kansallista kaupunkipuistoa. Puiston peruskorjaus nykyiseen asuunsa valmistui Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuodeksi 2015.

Maaherra Anders de Bruce perusti 1780-luvulla torin varteen rakennetun kivisen virkatalonsa (sittemmin lääninhallitus) taakse residenssipuutarhan, jonka perussommitelma noudatti Arbinin vuoden 1778 asemakaavaa. Asemakaavassa puistokatuakseli yhdistää linnan kaupungin keskustaan. Nykyinen Sibeliuksenpuisto sijoittuu de Brucen barokin muotopuutarhan henkeen symmetrisesti järjestetyn puutarhan keskimmäiseen osaan.

De Bruce kuoli kesken virkauransa ja puutarha joutui pian uusille omistajille. Seuraava merkittävä vaihe oli kuvernööri Otto Rehbinderin aika. Kaupunki vuokrasi alueen hänelle vuonna 1848 puistoihin tarvittavien jalopuiden ja pensaiden kasvattamiseen. Alue ympäröitiin korkealla lauta-aidalla ilkivallan estämiseksi. Istutuksia tehtiin joka vuosi ja varttuneet taimet siirrettiin kaupungin muihin puistoihin.

Tähtipuiston kukoistuksen aika

Otto Rehbinderin luopuessa kuvernöörin virasta vuonna 1863 taimitarhasta tehtiin kaupungin hoitama yleisölle avoin kävelypuisto. Puistoon rakennettiin puinen ravintola, joka arkkitehtuuriltaan muistutti lähinnä englantilaisessa maisemapuutarhassa suosittua huvimajatyyppiä, kiinalaista paviljonkia. Katonharjan huipulle oli kiinnitetty moniväriseksi maalattu tähti, joka antoi nimen niin ravintolalle kuin puistollekin. Tähtipuistosta tuli pian kaupunkilaisten suosima seurustelu- ja kokoontumispaikka.

Oli kaunis elokuun ilta w. 1865. Tähtipuisto oli kesäisessä loistossaan, puiden wäliin oli wedetty nyörejä, joihin oli ripustettu wärillisiä paperilyhtyjä, jotka loivat satutunnelman puiston syrjäosiin. Aidan wierustaa walaisivat palavat talitupit. Ruotusotawäen 6:n Hämeenlinnan tarkkampujapat. soittok. soitteli sitä warten walmistetusta syreenimajasta, joka sijaitsi Birger Jaarlin kadun puolella vastapäätä lääninhallituksen talon porttia. Kansaa oli puistossa ja kadulla mustanaan. Ravintolassa wallitsi kova kiire, tarjoilijat kantoivat teetä, kahvia, simaa n.m. wirwokkeita iloisille seurueille, jotka istuivat ravintolan eteen sijoitettujen pienten pöytien ääressä.

’Kellastuneita muistoja Hämeenlinnasta’, K.F. Björkbom
Hämeenlinnalainen kauppias Knut Fredrik Björkbom (1853–1943) kirjoitti 1920-luvun lopulla Hämeen Sanomiin muistelmia nuoruutensa kaupungista.

Monien vaiheiden ja rapistumisen jälkeen Tähtipuiston paviljonki tuhopoltettiin vuonna 1890. Ympäröivää puistoa alettiin elvyttää uudestaan 1910-luvun jälkipuoliskolla, jolloin kaupunkiin perustettu Puistovaliokunta ryhtyi pitämään siitä huolta.

Sibeliuksenpuisto syntyy

Puisto suunniteltiin – ja nimettiin – uudestaan, kun kuvanveistäjä Kain Tapperilta tilattu nuorta Sibeliusta esittävä patsas päätettiin sijoittaa sinne. Puistossa sijaitsi silloin Hämeenlinnan ympäristössä vuonna 1918 kaatuneiden saksalaisten sotilaiden hautapaikka, mutta hauta muistomerkkeineen siirrettiin patsaan tieltä Vanhalle hautausmaalle. Tapper ja hänen avustajansa arkkitehtiylioppilas Sakari Laitinen suunnittelivat koko puiston järjestelyt täysin uusiksi.

Tapperin puistosuunnitelman mukaiset viistot käytävät ja perennaistutukset toteutettiin, mutta istutukset eivät menestyneet ja hävisivät nopeasti.

Vuonna 2015 valmistuneessa peruskorjauksessa puiston käytäväverkosto palautettiin lähemmäs 1960-luvulle asti säilynyttä tilannetta. Vanhaa ja osittain tiheäksi kasvanutta puustoa karsittin, hoitoleikattiin ja uusittiin. Puiston vanhat komeat valaisimet kunnostettiin ja niiden valaistustekniikka uusittiin. Käytävien reunoille tehtiin luonnonkivirajaukset ja luonnonkiviset vesikourut. Puistoa reunustava valurautainen aita kunnostettiin paikalla.