Maaherranpuisto eli Perspektiivi ja Rantapuisto

Historialliset puistot ovat oleellinen osa hallintokaupungiksi syntynyttä ja kylpyläkaupunkina kehittynyttä Heinolaa. Puistot ovat yksi heinolalaisen identiteetin tärkeimmistä kulmakivistä.

Ruutukaavakaupunki, joka perustuu 1779 laadittuun suunnitelmaan, on hyvä esimerkki Suomen kustavilaisen ajan kaupungeista. Asemakaavaa parannettiin vuonna 1785 lisäämällä siihen arkkitehtoniseksi elementiksi leveä puistokatu Perspektiivi. Puiston ympärille ryhmittyivät lääninhallinnon virkamiesten asuintalot. Perspektiivi on Vaasan Hovioikeudenpuistikon ohella toinen Suomessa 1700-luvun lopulla toteutetuista merkittävistä julkisista puistosommitelmista. Puiston esikuvana on ollut mm. ranskalaisen Nancyn kaupungin aukio Place Stanislas. Puiston yhtä osaa sanottiin Esplanaadiksi.

ilmakuva talvisesta Heinolasta

Rantapuisto

Toinen alueen historiallisista puistoista, Rantapuisto, on keidas keskellä kaupunkia, kaupunkilaisten kesäinen olohuone.  Erityisen kookkaiden 1900-luvun alussa istutettujen lehmusten alla on mukava viettää kuumaa kesäpäivää. Puiston rakentaminen aloitettiin vuonna 1892 Heinolan ensimmäisen kylpylaitoksen valmistuttua.

Rantapuiston puukuja

Suomen suurin puu

Kymijoki tulvi yli äyräidensä vuonna 1901. Vesi nousi aina Heinolan torille saakka ja vei mennessään Rantapuiston puut, jotka oli valittu ja istutettu suurella huolella, itsensä Venäjän tsaarin siunauksella. Yksi puu säilyi elossa ja sai tulvavedestä taikavoimat. Näin Venäjän suuriruhtinaskunnassa syntyneestä taimesta kasvoi itsenäisen Suomen suurin puu. Tämä uljas yksilö on Heinolan rantapuiston legendaarinen Tsaarinpoppeli (Popolus petrowskiana). Tsaarinpoppeli on siis lajin nimi, mutta myös tälle puulle annettu erisnimi.

Heinolan Tsaarinpoppelilla on ylivoimaisesti enemmän massaa kuin yhdelläkään toisella puulla Suomessa. Sen tilavuudeksi on mitattu 30 kuutiometriä. Tyven ympärysmitta on lähes yhdeksän metriä. Virallinen ympärysmitta rinnan korkeudelta mitattuna on 637 senttimetriä. Puu katselee Kymijokea 35 metrin korkeudesta ja sen latvuksen läpimitta on 23 metriä.

suuri puu, jonka ympärillä lapset piirissä