Kirjurinluodon vanha ravintola.

Luotojen alue

Luotojen aluetta käytetään laajasti virkistys- ja vapaa-ajan toimintaan sekä maanviljelykseen. Kokemäenjoen juopien väleihin jääneet maa-alueet ovat nimiltään Kirjurinluoto, Polsanluoto, Liljanluoto, Hanhiluoto, Kvistiluoto ja Hevosluoto.

Luotojen alue alkaa aivan kaupungin keskustasta, Kirjurinluodon kärjestä ja se jatkuu lähes kymmenen kilometriä kohti merta.

Kirjurinluoto

Kirjurinluoto on englantilaistyyppinen puisto, joka on ollut kaupunkilaisten virkistyskäytössä 1800-luvun lopulta asti. Nykyään Kirjurinluoto tunnetaan myös tapahtumistaan, joista perinteikkäin on Pori Jazz. Festivaali on soinut kesäisin luodon vehreissä maisemissa yli viisikymmentä vuotta.

Saari kuului virkaatekeville kaupunginnotaareille osana palkkaa 1500 – 1700 -luvuilla. Tuolloin Kirjurinluotoa kutsuttiin Kriivarinluodoksi. Myöhemmin aluetta käytettiin muun muassa tervatynnyri- ja lautavarastona. 

Kirjurinluotoon suunniteltu puisto valmistui 1897, päärahoittajana toimi paikallinen anniskeluyhtiö. Aluetta on kehitetty puiston rakentamisesta asti.