Hangon historiaa
Hanko mainitaan ensimmäisen kerran historiallisissa lähteissä 1200 –luvulla, jolloin niemen ohitse kulki ns. Suomenlahden meritie. Hankoniemellä sijaitsevan sataman (mahdollisesti Kappelisatama) merkityksestä kertovat ainutlaatuiset, merenkulkijoiden Tulliniemen eteläpuolella sijaitsevan Hauensuolen kallioihin hakkaamat aatelisvaakunat, nimet ja puumerkit.
Hangon maantieteellisellä asemalla on ollut keskeinen merkitys sen historialliselle kehitykselle. Meri ja siihen liittyvät elinkeinot – kalastus, hylkeenpyynti ja luotsitoiminta- kuuluvat alueen varhaiseen historiaan. Vilkas merenkulku, niemen kasvanut sotapoliittinen ja – strateginen merkitys leimaavat alueen tapahtumia 1600 –luvulta aina 1800 –luvulle. Viimeisimpään vaiheeseen 1800 –luvun loppupuolelta kuuluvat kaupungin perustaminen1874, rautatien (1872-73) ja talvimerenkulkuun sekä vientiin soveltuvansataman rakentaminen ja kaupungin teollistuminen. Tämän kehityksen rinnalla on Hangon edulliseen ilmastoon ja sijaintiin pohjautuva nykyajan turismia edeltänyt kylpylämatkailu.
Suomeen perustettiin 1870 –luvulla kaksi uutta kaupunkia, Hanko 1874 ja Kotka 1878. Molemmat olivat seurausta kaupunkipolitiikasta, jolla pyrittiin luomaan uusia keskuksia teollistuvan maan kaupan ja liikenteen kannalta tärkeille paikoille. Entisen Hangon kylän viereen suunniteltiin kaupunki Suomen eteläisimmäksi vientisatamaksi, jonne rakennettiin rautatie ja satama jo vuotta ennen kaupungin perustamista. Hangon kaupungin paikaksi valittiin rautatien kaakkoispuolinen alue; rautatien katsottiin tarvitsevan laajentumistilaa länsi-luoteispuolella ja lisäksi kruunu omisti tarpeeksi maata kaupungin rakentamista varten radan itä-kaakkoispuolella.
Kaupungin ensimmäisen asemakaava, jonka laati arkkitehti August Boman vuonna 1873, oli rakenteeltaan hyvin erilainen kuin aikaisempien ns. agraarien kauppakaupunkien kaavat. Hangon kaupunkirakenteessa otettiin huomioon uusia toimintoja ja kaupunki muodostui nopeasti
kolmijakoiseksi. Lännessä sijaitsi satama-alue makasiineineen, keskellä vaikeaan ja kallioiseen maastoon etevästi sovitettu ruutukaavakaupunki ja näiden itäpuolella pitkää hiekkarantaa myötäilevä Kylpyläpuisto huviloineen ja täysihoitoloineen.
Ensimmäistä Bomanin asemakaavaa laajennettiin hyvin pian ja vuoden 1878 laajennuskaavan laati arkkitehti Granholm. Molempien asemakaavat sijoittuvat vaikeaan, kallioiseen maastoon ja niissä näkyi empirenkaavaperinteen lisäksi liikenteellisten tekijöiden vaikutus. Empirenkaavoitukselle oli ominaista asuinrakennusten sijoittuminen välittömästi tien reunaan, muut rakennukset ja rakennelmat sijoitettiin tontin sisäosiin. Katualueet suunniteltiin leveämmiksi kuin aikaisemmin, tässä oli suurimerkitys paloturvallisuusmääräyksillä. Hangon kaupungille on tyypillisiä myöskin puutalojen väliin rakennetut tiili- ja kivirakenteiset palomuurit, joita käytettiin asuntojen sisäänkäynteinä. Rakennukset olivat pääosin yksikerroksisia ja niihin rakennettiin myös ullakot, joita ei yleensä käytetty asuintiloina.
Empiren kaavoista periytyi mm. tonttien sosiaalinen eriytyminen. Uudempaa kaupunkisuunnittelua edustivat puolestaan liikennetori ja –kadut, jotka yhdistivät rautatiealueen, Itäsataman ja kylpylän toisiinsa. Näin kaupunkirakenteesta muodostui kolmijakoinen: lännessä oli Länsisataman suurehko alue ja ratapiha, keskellä varsinainen kaava-alue ja idässä Kylpyläpuisto huviloineen ja täysihoitoloineen.
Vuoden 1900 asemakaavauudistus laajensi kaupunkia rautatienpohjoispuolelle, johon jo aiemmin oli syntynyt vapaamuotoista asutusta Hangonkylän maista lunastetuille vuokrapalstoille.
