Hämeenlinnan merkittävä puistohistoria

Puistot ovat aina olleet tärkeä osa Hämeenlinnan kaupunkikuvaa ja sen historiaa. Puistoihin liittyy monta valtakunnallisestikin mielenkiintoista seikkaa aina puutarhataiteen historiasta kaupungin omaan puistokulttuuriin. Puistoja ei ole käytetty vain vehreästä ympäristöstä nauttimiseen, vaan tapoihin ovat kuuluneet julkiset promenadit ja puistoissa vietetyt juhlat, kesäillat sekä perinteiset eväsretket, puistoravintoloista puhumattakaan.

Ellilästä retkikunta matkasi Hämeenlinnaan, jossa katseltiin kaupungin erinomaisessa kunnossa olevia siistejä ja aistikkaita istutuksia. Puistikkojensa erinomaiseen kuntoon voi Hämeenlinna olla täysin tyytyväinen, voidessaan tällä alalla sivuuttaa eräitä maamme suurimpia ja väkirikkaampia kaupunkeja.

Puutarha-lehti, huhtikuu 1913. Kertomus seminaarien puutarhurien opintomatkasta Hämeessä ja Etelä-Suomessa. (Puistojen kaupunki, Inka-Maria Laitila).

Kaupunkirakenne on vuosien saatossa muuttunut ja osa vanhoista puistoista on jo kadonnut, mutta Hämeenlinna on edelleen vahvasti ’Puistojen kaupunki’. Tämä arvokas perintö toimii perustana myös kansalliselle kaupunkipuistolle.

Vanhimmat puistot

Eräänlainen puistosuunnitelma löytyy jo linnoitustoimen päällikön Axel Magnus von Arbinin asemakaavasta vuodelta 1777. Siinä Hämeen linnaa ja kaupunkia yhdistää geometrisesti muotoiltu puistovyöhyke. Sen toteuttaminen oli kuitenkin vaikeaa, koska alue oli soista ja ajoittain tulvivan Vanajaveden valtaamaa.

1700-luvun lopulla kaupunkiin syntyi kaksi laajempaa yksityispuutarhaa, mutta ’puistojen aika’ alkoi varsinaisesti Hämeen läänin kuvernöörinä (1841-1863) toimineen Otto Carl Rehbinderin ansiosta.

Organisoitu puistotoimi perustettiin vuonna 1904. Tämä ’Puistovaliokunta’ ryhtyi ensi töikseen toteuttamaan yhtenäistä ’kävelimöä’ rantaa pitkin Vanajaveden sillan ja linnan välille. Puistotoimen historia on kertomus vuorottelevista rappion ja kukoistuksen ajoista.

Seurapuisto

Kaksi yksityispuutarhaa vuodelta 1779 Birger Jaarlin kadulta ja Linnankadulta rantaan ulottuvalla alueella. Kaupunkilaiset saivat käydä kävelyllä alueella pientä pääsymaksua vastaan. Puisto säästyi Hämeenlinnan palolta vuonna 1831, mutta jäi myöhemmin laajentuvan kaupungin alle.

Tähtipuisto

Nykyinen Sibeliuksenpuisto (vuodesta 1964 alkaen) perustuu maaherra Anders de Brucen istuttamaan residenssipuutarhaan 1780-luvulta. Puinen puistoravintola ’Stjernan paviljonki’ toimi 1863 alkaen 1880-luvulle. Lopulta ränsistynyt rakennus paloi vuonna 1890.

Pinella

Keinusaaren kruununmakasiinin puoleinen ranta-alue. Kesäravintola ’Pinella’ toimi siellä 1860-70 luvuilla. Käsikäyttöinen siipiratasvene kuljetti matkustajia Pinellan ja Parkin (Kaupunginpuisto) välillä.

Seurahuoneen puisto

Nykyisen Lukiokadun, Linnankadun ja Sibeliuksenkadun rajaama kortteli, myöhemmin ns. Gaddin puisto. Tunnettiin myös ’Koulupuistona’ ja ’Museopuistona’ ja 1960-luvulta lähtien Itsenäisyydenpuistona.

Kaupunginpuisto eli ’Parkki’

Kuvernööri Otto Rehbinderin aikana 1840-50 luvuilla kaupungin pohjoispuolelle Pyövelinmäen kukkulalle ja sen etelään suuntautuville rinteille raivattiin kaupunkilaisten kävelypuistoksi ’ihana Parkki’ eli Puisto sieltä avautuvien kauniiden maisemien vuoksi.

Kuvernöörin ansiosta Hämeenlinnassa saatiin jo varhain tutustua maisemapuiston ihanuuksiin jalopuineen ja istutuksineen: puistoon istutettiin noin 200 puuta. Niistä osa oli kasvatettu kuvernöörin omissa taimitarhoissa tai kerätty virkamatkoilla lähiseuduilta.

Puinen, sveitsiläistyylinen puistoravintola valmistui kesäksi 1861. Vappu ei ollut vappu, jos sitä ei juhlittu Parkissa ja Puistoravintolassa puhallinmusiikin tahdissa.

Kuljettuamme linnan ja ’Vanhan kaupungin’ ohitse, kohoaa vasemmalla tuuheana ja rehoittavana kaupungin kuuluisa ’Parkki’ eli Puisto. Vielä viime vuosisadan alkupuolella oli tämä puisto jylhä,roukkioinen ja kammoksuttu ’Pyövelinmäen’ metsäkumpu, kunnes kuvernööri Rehbinder raivautti mäen puistoksi. Etevän hoidon alaisena on puisto nykyään, monine harvinaisine puulajeineen, laatuaan maamme ensimmäisiä. Korkeimmalla kohdalla näemme huvimajan, josta on erinomaisen kaunis näköala yli linnan, kaupungin ja Vanajaveden aina Kappolan vuorelle sekä Turengin harjuille saakka, jotka muodostavat maisemalle komean taustan.

Hämeenlinna ympäristöineen. Opas matkailijoille, 1915 (Puistojen kaupunki, Inka-Maria Laitila)

Puiston ensimmäinen kukoistuskausi oli perustamisvaiheen jälkeen 1860-luvulla ennen nälkävuosia ja Aulangon puiston perustamista. Kohokohtia olivat keisarilliset vierailut, jolloin puiston aiheita koristeltiin erityisen runsain kukkaistutuksin. Toinen kukoistuskausi oli 1900-luvun alussa, jolloin puistolla oli oma puutarhuri ja runsaita kesäkukkaistutuksia. Laululava rakennettiin 1920-luvulla ja samalla laajennettiin juhlakenttää.

Vuosikymmenien kuluessa puu- ja pensasistutuksia täydennettiin. Puita kylväytyi myös luontaisesti. Nuorten puiden määrä lisääntyi voimakkaasti, kun alueen säännölliset nurmenleikkuut lopetettiin 1970-luvulla. Varttuva ja tihenevä puusto muutti maisemapuiston tilallisen rakenteen ja umpeutti näkymät vähitellen.

Kun käytäviä pitkin kiertelee puiston rinteitä, jotka kasvavat korkeita tammia, jalavia, saarnia, lehmuksia ja muita arvokkaita puulajeja, tapaa sisemmällä keilaradan ja juhlakentän. Vähän matkan päässä juhlakentältä ovat keinotekoiset linnanrauniot, jotka kuvernööri Rehbinder aikoinaan rakennutti ’Pyövelinmäeltä’ raivatuista kivistä. Kaikkialla kuulee kesäiseen aikaan lintujen iloista viserrystä, niille kun vanhat ja korkeat puut ja niihin asetetut lukuisat pesimispöntöt tarjoavat sopivia asuinsijoja.

Hämeenlinna ympäristöineen. Opas matkailijoille, 1915 (Puistojen kaupunki, Inka-Maria Laitila)

Standertskjöldin Karlberg – Aulanko

Kun Jankkalassa syntynyt uransa Venäjällä luonut kivääritehtailija Hugo Standertskjöld palasi huomattavan omaisuuden keränneenä takaisin Suomeen, hän asui talvisin Helsingissä, mutta halusi kesäksi päästä maaseudulle. Standertskjöld osti kesäpaikakseen silloisen Karlbergin kartanon ympäristöineen vuonna 1883.

Päärakennus rakennettiin uudelleen arkkitehti Walde Aspelinin piirustusten mukaan. Se valmistui vuonna 1890. Länsipäätyä koristi torni, josta aukeni näköala Vanajavedelle. Kartano sai ympärilleen laajan koristepuutarhan kuvioistutuksineen, suihkulähteineen ja kuvapatsaineen. Puutarhasta tuli puutarhataiteen huippusaavutus, jonka kukkaistutusten ja tapettiryhmien koristeina oli ’muodikkaita’ agaaveja ja kaktuksia. Kartanorakennus paloi vuonna 1928.

Ei kenenkään puutarhanhoidon ystävän, joka kesäaikana Hämeenlinnassa käy, pidä jättää käymättä läheisessä Karlbergin kartanossa, joka, mitä puutarhalaitoksien hienouteen ja laajuuteen tulee, on epäilemättä asetettava ensimmäiseen sijaan maassamme.

Puutarha-lehti, joulukuu 1902: Käynti Karlberg’issä. K.B. (Puistojen kaupunki, Inka-Maria Laitila)

Kartanon ja Aulangonjärven välinen maasto rakennettiin moderniksi englantilaistyyppiseksi maisemapuistoksi vuosien 1883-1926 välillä. Ajan puutarhaihanteiden huipentumana puiston täyttivät erilaiset paviljongit, sillat ja joutsenlammet saarineen sekä rikas puilla reunustettu käytäväverkosto. Urakka oli mittava – esimerkiksi lammet kaivettiin miestyövoimalla ja syntyneestä maa-aineksesta rakennettiin Vanajaan Mäntykärjessä olevat Tekosaaret. Puisto toimi hetken myös Suomen ensimmäisenä eläintarhana.

Heti kartanon alueen rajalla olevalle vartiomajalle saavuttuaan huomaa, että täällä on ihmiskäsi ryhtynyt auttamaan muutenkin jo kaunista luontoa vielä edullisemmassa valossa esiintymään. Oikealla kohoavat loivasti Aulangon rinteet humisevien, solakoiden honkien ja mehevän koivikon peittämänä, joka viimemainittu on saatu viemällä suurilla kustannuksilla multaa ennen karuille kallioille sammaleen sijasta rehottamaan.

Puutarha-lehti, joulukuu 1902: Käynti Karlberg’issä. K.B. (Puistojen kaupunki, Inka-Maria Laitila)

Vaikka Karlberg oli rakennettu yksityisin varoin, se oli tarkoitettu julkiseksi puistoksi ja siitä tuli pian suosittu nähtävyys niin hämeenlinnalaisten kuin matkailijoiden keskuudessa. Standertskjöld loi paikasta keski-eurooppalaistyylisen kulttuuriympäristön, joka oli Suomessa vailla vertaansa ja jonka juhlat olivat maan loisteliaimpia.

Tori- ja Kirkkopuisto

Vielä tänä päivänä hämeenlinnalaiset voivat ylpeillä torilla, joka on arkkitehtoninen nähtävyys. Hämeenlinnan torisommitelma puistoineen ja säteettäisine kiveyksineen on ajatuksena syntynyt 1900-luvun alussa. Arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema Toripuisto on vuodelta 1908.

Kirkon edustalla on rehevä, portailla torista kohoava prof. Armas Lindgrenin sommittelema nykyaikainen puistikko, joka sen molemmissa päissä olevien pylväskäytävien (virvokemyymäläin) ja keskellä olevan suihkulähteen sekä kirkon kanssa muodostaa torilta katsottuna kauniin kokonaisuuden.

A. TH. Böök: Hämeenlinna ympäristöineen. Matkailuopas, 1927. (Puistojen kaupunki, Inka-Maria Laitila)