Eteläisen Kallaveden saaret ja kalamajat – retkeilijän ja kalastajan taukopaikat

Kuopion eteläisellä Kallavedellä Koistinsaaret ovat saariryhmä, johon kuuluvat muun muassa Kuusi-Koistin ja Hauto-Koistin saaret. Ne sijaitsevat noin 15 km päässä matkustajasatamasta. Vehreillä saarilla on kaupungin ylläpitämiä autiotupia, jotka toimivat mainioina levähdyspaikkoina niin veneilijöille, kalastajille kuin talviretkeilijöillekin. Kuusi-Koistin kalamaja onkin sijainnut paikallaan jo yli 100 vuoden ajan. Kallaveden kalamajoilla on historiallinen perinne lähtien kalasaunoista, joita kaupunkilaiset luvattomasti rakensivat 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Koistinsaaret ovat osa Etelä-Kallaveden Natura-aluetta. Natura-verkoston tehtävä on turvata luonnon monimuotoisuutta.

Vanhoja ja uusia taukopaikkoja – Hauto-Koisti ja Kuusi-Koisti

Syksyllä 1911 rakennettiin luvatta kalasauna eli autiotupa Kuusi-Koistin -saareen. Kaupunki vaati rakentajia purkamaan majan. Rakentajat kuitenkin anoivat valtuustolta, että rakennus saisi olla paikoillaan. He perustelivat anomuksessaan, että maja saisi olla kaikkien käytettävänä, jos myrsky sattuisi Kallavedellä nousemaan. Kuusi-Koistin kalamaja jäi tuolloin purkamatta, ja näin tuo sama yli 100-vuotias ja jo harmaantunut pieni hirsirakennus palvelee saaressa vierailijoitaan vielä tänäkin päivänä. Kalamajan lisäksi saaressa on nuotiopaikka ja laituri, johon on mahdollista rantautua suuremmallakin veneellä.  
 
Läheisestä Hauto-Koistin saaresta löytyy niin ikään nuotiopaikka. Lisäksi rannan tuntumassa on vihreä lautaverhottu puusauna, joka on osa eteläisen Kallaveden saariston monipuolisia veneilijöiden ja retkeilijöiden virkistyskohteita. Myös Hauto-Koistissa on jykevä venelaituri. 
 
Kuopion kaupunki on rakentanut useita uudempia rantautumispaikkoja ja autiotupia saaristoon. Esimerkiksi Tuomaansalossa, Vatasessa ja Pitkä-Hakussa palvelevat laavut ja nuotiopaikat retkeilijöitä ympärivuotisesti. 

Saariston palvelut ovat kaikkien vapaassa käytössä jokamiehenoikeudella. Tarkastele kohteita kartalla Metsähallituksen retkikartta-palvelussa ja lue lisää kohteista Liikkuva Kuopio -sivuilta.