Kuopio

Lue ja ihastu

Historia
Kuopio

Piispanpuisto ja sen ympäristö – hallinnon, kirkkojen sekä oppilaitosten historiaa

Piispanpuisto on Väinölänniemen ja Snellmaninpuiston ohella Kuopion vanhimpia puistoja, jonka syntyhistoria ajoittuu 1800-luvun jälkipuolelle. Puistoksi tämä hallitustorin nimellä 1800-luvun kartoissa kulkenut aukio istutettiin 1880-luvun puolivälissä, jolloin rannan puoleiselle sivulle rakennettiin uusrenessanssityylinen lääninhallitus sekä maanmittauskonttori (Konstantin Kiseleff). Piispanpuisto sijaitsee Maaherrankadun vehreänä päätteenä ja puiston keskikäytävä avaa näkymän lääninhallituksen pääsisäänkäynnille. Piispanpuisto on saanut nimensä sen länsireunalla sijaitsevasta puurakenteisesta…

Jatka lukemista
Historia
Kuopio

Teollisuustyöläishistoriaa Haapaniemellä

Kuopion Haapaniemen teollisuushistoria alkoi 1900-luvun alussa sinne rakennetun splinttejä eli tulitikkusäleitä valmistaneen tehtaan myötä. Jo tätä ennen alueella sijaitsi teurastamo ja nahkurinverstaita. Herman Saastamoisen omistuksessa splintti-, höyrymylly- ja rullateollisuudesta kehittyi alueelle ja koko Kuopiolle merkittävä suurteollisuus. Teollisuuden sekä asuntopulan myötä…

Jatka lukemista
Historia
Kuopio

Kasarmipuisto – Sotilashistoriaa läänin pääkaupungissa

Keskustan kyljessä sijaitseva vanha kasarmialue ilmentää Kuopion pitkää historiaa sotilastoiminnan paikkana aina Ruotsin vallan ajalta lähtien. Kuopion kasarmi rakennettiin 1880-luvulla Hatsalan alueelle, jolla jo 1710-luvulla sijaitsi Savon jalkaväkirykmentin Kuopion komppanian kapteenin virkatalo. Tarkk’ampujapataljoonia perustettiin läänien pääkaupunkeihin kaikkiaan kahdeksan ja niiden…

Jatka lukemista