Moderni Turku, muuttuva kaupunkikulttuuri

Arkkitehti Carl Ludvig Engelin vuonna 1828 laatima ruutuasemakaava kaupunkirakenteellisine ja kaupunkikuvallisine ihanteineen muodostaa yhä tänäkin päivänä selkärangan Turun vehreälle kaupunkirakenteelle. ”Maailman sofistikoituneimmaksi ruutukaavaksi” luonnehdittu asemakaava loi normatiivisen pohjan koko Suomen empire-ajan asemakaavoitukselle Ruutuasemakaavan mukaisesti rakennettiin vanhan keskusta-alueen empirekivitalot, oikaistiin ja tuettiin kivimuurein jokirannat sekä istutettiin puistokatujen, puistojen ja palokujanteiden jalot lehtipuut. Kukkulat, jotka nykyisin muodostavat suurimmat viheralueet, istutettiin puistoiksi 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa.

Vaikka Engelin asemakaava uudisti Turun kaupunkirakenteen, säilyi siinä sisäänrakennettuna viesti menneestä: Suurtorin ja vastarannan talojen pystyyn jääneet rakenteet hyödynnettiin jälleenrakentamisessa ja vanhat katulinjat säilytettiin. Uusi kaava mahdollisti myös katastrofilta säästyneen Herrainkulman kehittämisen ilman radikaaleja uudistuksia, minkä ansiosta siellä on säilynyt esimerkkejä 1600- ja 1700-lukujen kaupunkitaloista. Herrainkulmassa sijaitsevat myös harvat Aurajokivarren jugendtalot, sillä 1900-luvun alussa uusiin kukkulapuistoihin rajoittuvat tontit nähtiin jokivartta houkuttelevimmiksi. Nykyinen kaupunginkanslia oli alunperin Kaupunkien palovakuutusyhtiön toimi- ja asuintalo (Arkkitehtitoimisto Knut Wasastjerna ja G. A. Lindberg 1906-09). Vielä kiinnostavampi menneisyys on Läntinen Rantakatu 27:ssä sijaitsevalla jugendvaikutteisella taloryhmällä, joista kivitalo oli alun perin vuonna 1778 pystytetty suolamakasiini ja puutalossa toimi mm. vuosina 1758-84 Suomen ensimmäinen sairaala. Nykyasunsa ne saivat vasta 1900-luvun alussa, jolloin asialla oli ajan suosituin turkulainen arkkitehti F. Strandell.

Aurajoen varret ovat täynnä kaupan, merenkulun ja teollisuuden jättämiä merkkejä. Merkittävät laivanvarustamot ja kauppahuoneet keskittivät toimintansa 1800-luvun lopulla Alemman höyrylaivasataman ympäristöön. Sataman tulli- ja pakkahuoneessa toimii tänä päivänä Turun Tilalaitos ja varastomakasiinissa kesäravintola Vaakahuone. Wikeströminin laivakonttorista ja kauppahuoneesta (myöh. Wikeström & Krogius) on jäljellä konttoriksi muutettu konsuli Oscar Wikeströmin asuintalo (Carl C:son Armfelt 1902-04) ja Turun merenkulkua hallinneesta Höyrylaiva Osakeyhtiö Boresta Arkkitehtitoimisto Jung & Jungin suunnittelema Boren talo (1929).

Sotien jälkeinen rakentaminen kohdistui ensi sijassa Martinkirkon ympäristöön (Totti Sora, Gunnar H:son Wahlroos 1932-33), joka oli tuhoutunut pommituksissa. Jälleenrakentamiskauden aravanormien mukaisesti rakennettujen asuinkerrostalojen suunnittelusta vastasivat mm Aarne Ervi, Tapio Niiranen ja Aulis Blomstedt sekä turkulaiset Totti Sora, A. S. Sandelin, Viljo Laitsalmi ja Aarne Ehojoki. Erik Bryggmanin Läntinen Rantakatu 21:een suunnittelema aravatalo (1949-51) oli avaus Herrainkulman vanhojen kortteleiden saneeraamiselle asuin- ja liikekäyttöön. Katseet kohdistuivat myös vastarannan varastoalueeseen, jonka tilalle kaavoitettiin uusi monumentaalikeskusta. Itsenäisyyden aukion ympärille kohosivat kaupunginteatteri (R. V. Luukkonen, Helmer Stenros 1959-62, kilpailu 1955), valtion virastotalo (Luukkonen,Stenros 1962-67 ja Wäinö Aaltosen Museo (Irma ja Matti Aaltonen 1965). Bryggmanin suunnittelema yliopiston kirjasto jäi rakentamatta, ja siitä jäi muistoksi kallioon louhittu ”Hämähäkki-luola” (Outi Sarjakoski ”Network” 1995). Teollisuuden väistymisen myötä suhtautuminen Aurajokeen muuttui ja myös alajuoksun rannoista tuli erittäin haluttuja asuinpaikkoja, joiden suunnittelusta vastasivat arvostetut arkkitehdit – mm. Pekka Pitkänen ja Aarne Ehojoki. Barkerin tehtaat purettiin ja tilalle raivattiin puisto.

Aurajoen rantamia on 1970-luvulta lähtien kehitetty tietoisesti virkistystä ja vapaa-ajan viettoa palvelevaan suuntaan. Jokivarren ensimmäinen ulkoilma-ravintola avattiin vuonna 1976 Gylichin pylväikköön ja vähitellen vanhat satamalaiturit täyttyivät ravintolakäyttöön muutetuista aluksista. Silakkamarkkinat palasivat jokasyksyiseksi tapahtumaksi. Suomen vanhin kaupunkifestivaali DPTL (Down By The Laituri, 1988) kerää vuosittain valtaisat määrät nuorisoa jokivarsiin levittäytyviin musiikkitapahtumiin ja Suomen vanhin rock-festivaali (1970) Ruissaloon. Suurtorilla pidettävät keskiajan markkinat houkuttaa kaikki, vauvasta vaariin, eläytymään historiallisiin tunnelmiin. Myös suuret purjealukset nousevat jälleen Aurajoelle säännöllisin väliajoin järjestettävien tapahtumin yhteydessä. Näistä merkittävin on ensimmäisen kerran vuonna 1996 pidetty Tall Ship Race.

Tuomiokirkon ympäristön ja Piispankadun alueen arvokkaan empire-rakennuskannan pelasti niihin 1910-luvun lopulla sijoittunut Åbo Akademi. Suomenkielinen yliopisto toimi aluksi Kauppatorin varrella, ja 1950-luvulla sen uudet laitosrakennukset pystytettiin Tuomiokirkon taakse Ryssänmäelle (Arne Ervi). Tark´ampujapataljoonan 1880-luvulla rakennettu kasarmi siirtyi 1980-luvulla Turun yliopiston käyttöön. Muutama vanha kasarmirakennus kunnostettiin, mutta pääosa korvattiin uusilla laitosrakennuksilla. Åbo Akademi puolestaan on laajentanut toimintojaan Piispanpellon vanhoihin teollisuusrakennuksiin, Asa-taloon (1939 Thor Lagerros/1942-48 Hugo Purila) ja Turun Rautatehtaaseen (1858-1915, nyk. Arken). Vanhan suurtorin rakennusten kunnostaminen Kulttuurikeskukseksi aloitettiin 1980-luvun alussa. Asuin- ja kulttuurikäyttö on ollut luonnollinen ratkaisu Aurajokisuun vanhojen teollisuusrakennusten säilyttämisessä. Kruunun vanhassa viljamakasiinissa (Helge Rancken 1894) toimii Merimuseo, Wärtsilän peltiverstashallit (1928-29) ja köysitehdas (Arkkitehtitoimisto C. H:son Wahlroos 1934-35) on korjattu konservatorion ja taide-akatemian käyttöön ja mm. Kaakelitehdas (1874/1897 Helge Rancken) opiskelija-asunnoiksi.